torstai 17. tammikuuta 2019

Lämmitysjärjestelmän valinta

Viimeiset vuodet on mediassa ollut paljon puhetta sähkön hinnasta ja sen todennäköisestä noususta.
Suomessa kun on kohtuullisen kylmät talvet ja lämmityslaskun osuus omakotitalossa on suuressa roolissa, niin oli alusta asti selvää, ettei meidän taloon tulisi suoraa sähkölämmitystä. Poistoilmalämpöpumppu kävi myös ajatuksissa pari iltaa, mutta unohtui nopeasti kun päätimme, että myös autotalli olisi fiksua lämmetä energiatehokkaasti joten päädyimme maalämpöön.

Lämmitettävää alaa meillä on asuinrakennuksessa 140 m2 ja autotallissa 51 m2 eli yhteensä 191m2, joten maalämpö pääsee oikeuksiinsa kun neliömäärät on tätä luokkaa. Moni muu olisi voinut päätyä valitsemaan poistoilmalämpöpumpun lämmittämään asuinrakennusta ja autotalliin ilmalämpöpumpun, jonka apuna olisi ollut muutama sähköpatteri. Me kuitenkin halusimme yhden järjestelmän, joka myös on tehokas. Jos vaikka autotallin nosto-ovea aukaistaan paljon lämmityskaudella niin maalämmön tehokkuus tarjoaa parempaa hyötyä.

Maalämmöstä riittänee internetissä paljon juttua ja myös maalämpöfoorumilla oli monista eri valmistajista hyvää juttua, joista oli apua laitetta valitessa. Maalämpöfoorumilta saa myös mitoitusapua, josta oli suuri apu, koska lähdimme tähän oikeastaan nollatiedoilla koskien koko maalämpöjärjestelmää.

Maalämpötarjouksia varten lähetimme myyjille energiatodistuksen, talon sijaintitiedon ja pohjapiirustuksen. Energiatodistuksen saimme talotehtaan kautta, siihen oli laskettu tarvitsemamme ostoenergian määrä. Maalämpömitoitusta varten tarvitsisi kuitenkin tietää talon lämmitystarve, jota ei vielä ole 100% varmuudella tiedossa, koska talo ei ole valmis. Energiatodistuksesta voi lukee lisää vaikka täältä: Energiatodistus

Saimme ilmeisesti osan maalämpötarjouksista tuon energiatodistuksen ostoenergian
(10 520 kWh) mukaan laskettuna, koska osassa tarjouksia oli selkeästi alimittaisia kaivoja ja pieniä pumppuja. Kaivojen pituudet vaihtelivat 120:sta 215 metriin eli tarjoushinnoissa oli aikamoinen haitari, jos kuvitellaan että keskihinta kaivonporaukselle on n. 35 €/metri. Pumppujen koot vaihtelivat tarjouksissa 5kWh on/off -pumpusta 3-12kWh inverter -pumppuihin.

Muutamassa tarjouksessa oli mukana selkeä mitoitusraportti, josta selvisi meidän talon lämmitystarpeeksi noin 26 000 kWh (saman olimme saaneet maalämpöfoorumin laskelmasta). Tallin osalta olimme ilmoittaneet käyttölämpötilaksi +15 C mitoituslaskelmaa varten. Meille kokonaistehoiseksi maalämpöjärjestelmäksi pitäisi näin ollen riittää 180 metrin kaivo ja 8 kWh pumppu.

Pumppuvalmistajia on jonkin verran alalla, mutta moni pumppu on silti jonkun muun tekemä. Bosch on IVT, Jäspi on Nibe siis sisuskaluiltaan, mutta toki ohjelmallisia eroja on. Me päädyimme valitsemaan Thermian. Thermiaan kiinnitti huomiota mm. se, ettei sitä saa mistään nettikaupasta eli vain valtuutetut liikkeet asentavat sitä. Thermialta oli tullut syksyllä 2018 todella mielenkiintoinen uutuus Thermia Inverter Mini 1,5-7kw, joka vaikutti meidän tarpeisiin juuri oikealta teholtaan sekä muilta ominaisuuksiltaan. Valitsimme inverter -pumpun, koska se on selkeästi tätä päivää. Pienimillään tuo Thermia siis antaa 1,5kWh ja suurin teho, jonka se pystyy antamaan on 7kWh (emme usko että tuo meidän laskelmien mukainen "tehovaje" 0,5 kWh tulee käytännössä mitään vaikuttamaan).  Pumpusta lisää tietoa: Thermia Inverter Mini

Vakuuttavimman ja parhaimman tarjouksen meille teki Jere Lehtinen Saariston Kaivonporauksesta, jonka kanssa tänään teimme maalämpöpumppu-kaupat avaimet käteen periaatteella eli he toimittavat meille pumpun, kaivon sekä asennuksen.

Maalämmöstä kirjoitamme varmaan vielä myöhemmin lisää, mm. miten kaivon poraus onnistui.







3 kommenttia:

  1. Olipa kiva että mitoitusraportti löytyi joistain tarjouksista. Itse ehdottomasti sellaista kaipaisin. Meillä kävi ystävät kylässä hetki sitten, ja heillä on rakentaminen meneillään. Myös eri vaihtoehtoja kovasti käyvät läpi ja vaikuttaa siltä että heille on tulossa ilma-vesilämpöpumppu. Kilpailutus toki tulee heidän tehdä ensin.

    VastaaPoista
  2. Kovin on aina vaihtoehtoja näissä lämmitysjärjestelmissä. Meillä itsellämme on maalämpö, tuttumme puolestaan rakentavat ja he tahtovat ilma-vesilämpöpumpun. Ilmeisesti on suosiossa nykypäivänä. Meillä pysyy tämä nykyinen, ei ole maksanut vielä takaisin itseään.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kirjoituksesta. Meille maalämpöenergiaa mietitään. Tuo mitoitusraportti on varmasti tosiaan hyvä nähdä. Sekö ei ollut jokaisessa tarjouksessa mukana?
    https://avanti-suomi.fi/tuotteet/maalamponesteet/

    VastaaPoista