torstai 23. toukokuuta 2019

Meillä on perustukset

Ennen sokkelin valua tehtävät maatyöt on saatu nyt valmiiksi.  Maatyöt alkoivat 10.4. kantojen nostolla. Kaiken kaikkiaan meillä kesti siis maatöissä 6 viikkoa, toki välissä oli pääsiäinen ja vappu, eikä maatyöurakoitsija edes ollut tontillamme joka päivä.



Kalliotontti aiheutti omat ongelmansa, putkivetoja ei tehty kuvien mukaisesti vaan sieltä mistä helpoiten sai. Näin säästyttiin kanaalilouhinnalta kokonaan. Poraaminen oli yllättävän hidasta, koska kallion kivilaatu vaihteli. Positiivisia yllätyksiä oli, että saimme hienoja liuskekiviä talteen ja pihalle tulee jäämään aika paljon paljasta kalliota näkyviin. Meidän etukäteen jännittämämme räjäytys meni hienosti, eikä yhtään naapuritaloa vahingoitettu tämän räjäytystyömaan aikana.



Ehkä suurin yllätys oli, että meidän autotallin alta jouduttiin viemään valtavasti savimaata pois. Savea kaaviittiin tallin alta enimmillään reilun 2,5 metrin syvyydestä pois. Toisaalta olisi ehkä voinut tulla paalutuskin mieleen, mutta kun kerran louhinnasta jäi ylimääräistä mursketta niin saatiin siitä hyvin autotallin alle täyttöä. Yhtään mursketta ei meidän tontilta jouduttu viemään pois, mutta ei sitä myöskään tuotu lisää.




Lopullista hintalappua emme vielä tiedä, mutta ilmeisesti kohtalaisen hyvin olemme budjetissa. Louhintaan meni 500 e enemmän kuin olimme itse laskeneet, sen osalta loppulasku oli 9200 e. Maanpoisajoa emme edes osanneet arvioida ja siitä tuli 5500 e yllätyslasku, mutta toisaalta olimme arvioineet tuotavan murskeen todennäköisesti yläkanttiin. Jonkin verran loppulaskusta säästämme sillä, että olimme itse (lue: eläkkeellä oleva appiukko) mukana tekemässä putkitöitä.



Onneksi kalliotontti on huomattavasti valmiimpi jo lähtökohtaisesti verrattuna vaikka peltotonttiin. Meillä piha näyttää jo nyt kauhean valmiilta, vaikka ei ole kuin maata tasoiteltu. Saahan toki kalliotontin pihaankin upotettua valtavia summia rahoja, mutta luonto on jo valmiiksi tehnyt meidän tontista kauniin, vaikkakin me sitä menimme osittain tuhoamaan louhimalla.

Maatyöt numeroina:
- kalliota louhittiin noin 300 m3
- savista maata vietiin pois tallin alta 38 kuormallista eli lähes 700 t (kiitos isännän autotalliunelman!)
- kaivinkonetunteja 140 h
- soratäyttöjä tuotu n. 10 kuormallista, jolla tehtiin tasainen sorapatja kallioluohoksen päälle (sisä- ja ulkopuoliset täytöt ovat vielä tulematta)

Perustukset tuli reilun viikon myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, mutta ne valmistui todella nopeasti. Tiistaina Perustava toi muotit tontille, keskiviikkona ne kasattiin ja sokkeli valettiin. Torstaina muotit olivat jo pois. Viikon myöhästymisen aikana laitoimme salaojaputket paikoilleen. Nyt seuraavaksi vuorossa on patolevyjen, sadevesikaivojen ja styroksien asennus.