tiistai 25. kesäkuuta 2019

Lämpökaivon porausta

Pystysviikon jälkeen talolla on tapahtunut seuraavaa. Peltikatto asennetiin heti pystytysviikon jälkeen ja siihen meni yhteensä pari päivää. Ennen valua tehtävät LVIS työt tehtiin edellisviikolla ja niihin kului neljä päivää kaiken kaikkiaan. Lattiavalu tuli viime viikon keskiviikkona. Torstaina aamulla käytiin kastelemassa betonilattia kosteaksi ja peitettiin se muovilla, jotta pinta saisi rauhassa kuivua.

Saariston kaivonporaus kävi tänään poraamassa meille maalämpökaivon, se sujui kaikenkaikkiaan jouhevasti. Kaivon syvyydeksi tuli 180 metriä, 55 metrin syvyydestä löytyi vettä, joka on hyvä merkki koska tällöin ei tarvinnut enää kastella poranterää.

Saatin Jereltä (Saariston kaivonporaus) hieman kuvamateriaalia tämän päivän tapahtumista, koska itse emme valitettavasti päässeet paikalle. Huomatkaa miten siististi porausjäte meni suoraan säiliöön ja näin ollen meille ei jäänyt mitään siivottavaa. Tontillahan ei ollut nyt käytettävissä vettä, joten pojat toivat poraukseen tarvittavan veden mukanaan.

Itse lämpöpumpun asennus tapahtunee elo- tai syyskuussa, josta sitten juttua erikseen tuonnempana.












sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Pystytysviikko

Maanantaina varhain aamulla menimme tytön kanssa tontille todella odottavin fiiliksin, sillä meille tuli talopaketti. Elementit kuljettanut rekka oli tullut tontille jo sunnuntaina, joten pystytys lähti heti kahdeksalta vauhtiin. Seinäelementtejä oli 9 kpl ja ne olivat paikallaan puoleen päivään mennessä. Loppupäivästä pystytysporukka laittoi paikalleen vielä kattotuolit ja päätykolmiot. Elementeissä oli kiinni kaikki ikkunat ja ovet, paitsi terassin lasinen pariovi ja pääovi, joten valmiin näköistä tuli todella nopeasti. Isäntä ei päässyt paikalle, joten hänelle lähetettiin tietenkin paljon kuvia ja videoita päivän aikana.








Olimme halunneet jättää talon taakse yhden ison männyn pystyyn, mutta maatöiden aikana totesimme, että se on turvallisuussyistä kuitenkin parempi kaataa. Ongelmaksi tuli se, että puuta ei enää oikein mahtunut kaatamaan minnekään, joten se kaadettiin pystytyspäivänä nosturin avulla.








Pystytysporukkaan kuului 2 timpuria, nosturinkuljettaja ja rekan kuljettaja. Timpurit jäivät hommiin torstaihin asti. Tiistaina he saivat vesikaton paikalleen, joten sen jälkeen ei tarvinnut jännätä enää vesisateidenkaan puolesta vaikka niitä ei kyllä täksi viikoksi edes ollut luvattukaan. Keskiviikkona jatkuivat vielä kattohommat, ruoteet ja räystäät tulivat valmiiksi. Torstaina he tekivät terassin kannatintolpat ja khh:n ovilipan.


Perjantaina talolle tuli toinen porukka työmiehiä ja siellä alkoi sisähommat, Intello oli teipattu ja sisäkaton koolauksia oli alettu asentamaan. Viikonloppuna kävimme itse kuultomaalaamassa terassien seinäpaneelit, maaliksi valitsimme Tikkurilan Valtti Color kuullotteen värissä Sora. Muuten talo maalataan valkoiseksi.

Tämä viikko oli siis varmasti talon tapahtumarikkain viikko, jatkossa ihan näin nopeasti ei tulekaan valmista pintaa.